Esiteltävänä on kuitenkin kaksi Sny-vaihtoon liittyvää pakettia. Toisen sain tänään ja toinen tuli jo viime kuussa. Sny:kseni paljastui Päivikki, jolla ei (vielä) ole omaa blogia, mutta joka lupaili lähiaikoina sellaisen perustaa. Paketista löytyi kauniin punaista Cool Flamme Tweediä (siitä voisin varmaan neuloa vaikka edellisen postauksen ohjelistassa olevan irtokauluksen!) ja Austermannin Step-sukkalankaa, jota en ole vielä kokeillutkaan. Tuota vaihtelevan väristä lankaa hoitavine öljyineen on varmasti mukava neuloa nyt, kun energiani ei riitä mihinkään monimutkaisiin pitsi- tai kirjoneuleisiin mutta yksiväriset perussukatkaan eivät oikein pidä mielenkiintoa yllä. Paketissa oli myös kolme frivoliteepitsistä lumihiutaletta, jotka Päivikki oli tärkännyt sokerilla. Lumihiutaleet ovat todella kauniita ja taidokkaita! Kiitos kovasti! Frivolitee eli käpyily on minulle aivan uusi tekniikka sekin.

Viime kuussa Sny:ni lähetti minulle huovutetun istuinalustan ja mukinlämmittimen eräretkiä varten - oikein kekseliäs ja mieluinen lahja sekin! Käytännössä en ole päässyt niitä vielä ulkoilun merkeissä testaamaan, mutta toimivilta ja lämpöisiltä vaikuttavat. Kaikki Päivikiltä saamani lahjat ovat olleet mieluisia ja minunnäköisiäni, olet ollut ihana Sny! Blogittomuudesta ei ole mitään haittaa, mutta huikkaathan täälläkin, jos saat vielä joskus oman blogin perustettua, niin että pääsen sitten siellä vierailemaan? Olisi mukava nähdä mitä kaikkea käsitöiden alalta harrastelet.
Lopuksi vielä kaksi lasityötä, jotka sain valmiiksi joitakin viikkoja (vai kuukausia? aikaa on niin vaikea hahmottaa nykyään...) sitten. Nämä ovat toistaiseksi ainoat ennen mieheni kuolemaa aloittamani kädentyöt, jotka olen kyennyt ottamaan esille ja tekemään valmiiksi. Korennot ovat pieniä, isommista töistä tähteiksi jääneitä lasinkappaleita hyödyntäen tehtyjä.






Aiempi paketti oli myös mitä mieluisin, kauniin vihreän salomoninsolmuhuivin lisäksi sain ihanat ranskalaiset 3,5 mm neulepuikot (vihreät!), löylytuoksupusseja ja vihreitä karkkeja. Huivi on ihana ja juuri tuollainen siro pikkuhuivi minulta ennestään puuttuikin. Salomoninsolmujakaan en ole itse kokeillut. Löylytuoksupussit koivunlehtineen odottavat talvea ja ajan kulumista. Tällä hetkellä kesän muisteleminen tekee vielä liian kipeää.






