24.10.06

In need of a shrink

Ärrin murrin! Tekaisin taas yhdet miestenkoon lapaset. Ärrin murrin siksi, että niistä ei PITÄNYT tulla patakinnaskokoiset vaan pesukoneessa tiiviiksi huovutetut ihanan paksut ja lämpimät talvilapaset itselleni. Mutta yliarvioin TAAS tarvittavan kutistumisvaran - näin kävi jo kerran aiemminkin. Tavoittelen itselleni tiiviitä, räntäsohjon kestäviä, takuuvarmasti lämpimiä talvilapasia. Lunta ei ole täällä vielä näkynyt, joten ehkä ehdin vielä kolmannen kerran yrittää saada sopivankokoiset kintaat täksi talveksi. Miksi mulle käy aina näin? Luulin että tavallisempaa olisi se, että neuleet kutistuvat pesussa liikaakin.


Huovuttelusta tulee mieleen, että lapsena parhaat lumipallonpyörityslapaset olivat mummon omienlampaidenvillasta neulomat harmaat tumput, jotka käytössä vuoroin lumesta märkinä ja vuoroin kuuman patterin päällä kuivateltuina huopuivat itsestään tiiviiksi ja hyviksi.

Lohdutuksekseni kasasin kaikki lokakuun lankaostokseni samaan kuvaan. En siis ole yrittänyt olla minkäänlaisessa langanostolakossa.


Huomaisinkohan edes mitään, jos lankakaupoista katoaisi kaiken muun väriset langat paitsi ruskeat, vihreät, violetit ja valkoiset?

Voiko näin ihanan väristä lankaa edes olla?


Tunnelmallisia syysiltoja kaikille!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on myös ongelmana, että huovutettavat jutut eivät kutistu tarpeeksi. Entä jos kokeilisi korkeampaa lämpötilaa? Ihania lankoja olet hankkinut!

Maarit kirjoitti...

Pyörittelin reippaasti jo kuumimmalla pesuohjelmalla joka koneesta löytyi, 95 asteessa, ja silläkään en saanut lapasia kutistumaan kuin ehkä 5-10 % alkuperäisestä (olin varannut kutistumisvaraa varmaan 30 %). Ehkä neulepinta oli liian tiivistä jo alunalkaen? Jos kutoisi löysempää, kutistuisikohan neule suhteessa enemmän?

Anonyymi kirjoitti...

Minulla on Huopasesta tehdyt lapaset, jotka eivät kutistu tarpeeksi pesussa ja joita käytän uunikintaina. Ne kyllä kutistuivat, kun mehunkeitossa niille roiskahti kiehuvaa mehua :o . Mutta uunikintaina ovat mainiot! Eristävät lämmön paremmin kuin kankaiset kintaat.

Kiva, kun tutustuit blogiini, kaima!

Maarit kirjoitti...

Kyllä villa on hyvä materiaali, uunikintainakin siis!

Lape kirjoitti...

Kyllä harvempi neulos kutistuu enemmän kuin tiukka, joskun jopa liikaakin. Ite oon saanu kans aikaan yhet patakintaat... :S Aika hyvä on neuloa pari kokoo normaalia suuremmilla puikoilla ja tehdä uudesta langasta tehdä vaikka patalappuja testi kappaleena...

joko kirjoitti...

kivan värisiä lankoja olet ostanut. tuo alpakka on kaunis ja ruskea on ikuinen lempiväri..

Maarit kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Jahka toivun pettymyksestäni, teen vielä yhdet lapaset Fritidsgarnista ja toivottavasti tällä kertaa tulee sopivat...