22.5.07

Kuvia viikonlopulta


Ihanaa, nyt se on täällä, kesä. Sadekin tuntuu jo kesäsateelta. Ja viikonloppuna oli suorastaan helle. Helatorstain ylimääräisen vapaan ansiosta pääsimme viettämään itä-Suomessa sijaitsevalla kesäpaikallamme pidennetyn viikonlopun, joka oli ihanan aurinkoinen (ja työntäyteinen, mutta ei liian). Onneksi viimekeväisiä metsätaloudellisia suururakoita taimenistutuksineen ei ole tälle vuodelle tehtävänä, vaan saa keskittyä muuhun yleiseen laitteluun.


Lämmittelimme uuneja saadaksemme huoneista lopunkin kosteuden pois (talo on talvet kylmillään) ja siivosimme paikat yöpymiskuntoon. Vanhassa talossa riittää loputtomasti paikkailtavaa ja korjailtavaa sekä sisällä että ulkona, mutta tällä kertaa upea sää innosti keskittymään ulkotöihin. Päivät kuluivat piharakennuksia maalatessa (sujuu mukavasti näin varhain kesällä, kun ei ole vielä paarmoja piinaamassa), tuulen katkomia oksia keräillessä, kompostia käännellessä ja rikkoutuneita kattotiiliä etsiskellessä. Uskaltauduimme myös talon kivijalassa sijaitsevaa kellaria tutkimaan, jota ei ilmeisesti ole käytetty sitten viime vuosisadan alun... Isoimpana vastoinkäymisenä havaittiin tällä kertaa vesivaraaja rikkoutuneeksi, ei siis lämmintä vettä käytössä tällä reissulla. Kokemus on osoittanut, että vuoron perään talolla hajoaa milloin mikäkin kohta, tällä kertaa se oli siis vesivaraajan venttiili. Kun yksi asia saadaan kuntoon, saa ryhtyä korjaamaan toista. Niin kai se vanhoissa taloissa on. Into saada rempallaan olevia asioita kuntoon on kova, mutta viikonloput eivät tahdo riittää kaikkeen mitä haluaisi. Ja totta kai keskikesällä pitää myös ehtiä nauttia ihanista kuumista päivistä, järvistä ja maaseutumiljööstä eikä vain paiskia töitä.

Kevät ja alkukesä ovatkin vuoden aikaansaavinta aikaa. Ja iltaisin on ihanan myöhälle valoisaa, tekee mieli vain kuljeskella ympäriinsä valokuvailemassa.


Yllä: Puilla on korvat.

Alla: Harmaan kauneutta.

Yllä: Valkorungot iltavalossa.


Alla: Uponnut laituri.

Yllä: Hetki, jolloin tulppaanit ovat ihanimmillaan.

Alla: Puruveden rannalla.


P. S. Sain eilen Sny-postia! Siitä lisää heti, kun saan kuvatkin räpsityksi. :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kauniita, onnistuneita tunnelmakuvia.

Vilma kirjoitti...

Upeita kuvia, kiitos näistä! Toi koivukuva on niin kaunis, että laitoin sen työkoneelle taustakuvaksi. Koivikkoa katsellessa tulee levollinen ja kiireetön olo.

Maarit kirjoitti...

Villasukka: Kiitos! Digikamera on kyllä aivan loistava keksintö, kuvien napsiminen sillä on aivan lempipuuhaani. Tavallisella kameralla kuvausyrityksistäni ei koskaan seurannut mitään kelvollista, mutta digikameralla välitön palaute ja otosten suuri määrä takaavat, että räpsiminen silloin tällöin myös palkitsee vaivan.

Vilma: Vau, hienoa jos kelpasi taustakuvaksi! Koivukuva on omakin suosikkini, tuo valo oli niin hieno.