17.3.06

Ensimmäinen merkintä

En ole koskaan aiemmin pitänyt minkäänlaista blogia...
Jos pyrkimystäni nyt pitäisi jotenkin luonnehtia, niin tämä voisi olla jonkinlainen harrastus-, vapaa-aika- ja elämäntapa-aiheinen blogi. Työhöni ja ammattiini liittyvät asiat rajautuvat sen ulkopuolelle, päiväkirjamaiset vuodatukset samoin. Haluan omistaa tämän blogitilani vaatimattomasti kaikille niille pienille asioille, jotka tuottavat minulle iloa, joista nautin ja jotka saavat minut innostumaan. Käsillä tekeminen on näistä tärkein. Neulon kuitenkin sen verran vähän, että pelkäksi neuleblogiksi ei materiaalia riittäisi. Neulomisen ohella on kymmeniä muita käsillä tekemisen muotoja, joita harrastan silloin tällöin. Lisäksi puuhailen vaihtelevan aktiivisesti erilaisten mielenkiinnonkohteiden parissa: kierrätys, luonto, kasvit, viljely, sienestys ja keräily, remontointi ja puutarhanhoito (erityisesti kesäpaikkamme, vanhan puutalon kunnostusprojekti), kirjat, elokuvat, valokuvaus ja niin edelleen. Ennen muuta haluan esitellä täällä yllämainittuja itselleni tärkeitä asioita valokuvin. Omaksi huvikseni, mutta jos blogin seuraaminen innostaa ja ilahduttaa jotakuta muutakin, hyvä niin.

Aivan alkajaisiksi kurkistus lankakoriini ja tekeillä oleva "kevättalvineule", kirjoneulesukat. Kevätvalo hemmottelee kameran käyttäjää tähän vuodenaikaan ylenpalttisesti pitkän pimeän jälkeen.


1 kommentti:

Haavetar kirjoitti...

Hei Ruoholaukka,

Ilahduttava uutuus. :) Kiitos.

- Haavetar