18.3.06

Kassitehtaan tuotoksia

Pieni kassikavalkadi:
Violetti kassi kokoa A4, materiaalina vanha hamekangas kaapin kätköistä


Ruskea pikkulaukku. Vuori on tehty kahdesta vanhasta tabletista, joissa painokuvana 70-luvulla suositut Rakkautta on... -piirroshahmot. Ruskea kangas on toisesta ompelutyöstä ylijäänyt pala pellavaa.


Vihreä-valkoinen kassi on tehty Suuren Käsityölehden kaavan mukaan, kaava sarjasta "Kuukauden kassi". Kangas löytyi kirpparilta ja on ollut aiemmassa elämässään verho.

Ostoskassi, materiaalina vanha kangas (lienee palvellut pöytäliinana tai verhona). Sukulaisten poistoja.

Kassien ompelu on vanhasta uutta -periaatetta noudattavalle ompelijalle verrattoman hauskaa puuhaa. Kaikenlaisia materiaaleja on helppo hyödyntää: vanhoja vaatteita, verhoja, kangaspaloja. Kassin suunnittelun ja ideoinnin lähtökohtana voi olla käsillä oleva kangas: minkänäköisen, minkäkokoisen, minkämuotoisen kassin siitä saisi kyhättyä. Perusohjeita voi soveltaa helposti tarpeen mukaan. Kun on kerran tehnyt kassin valmiiden kaavojen ja ohjeiden mukaan, oppii hahmottamaan kassin rakenteen, jonka jälkeen on helppo suunnitella ja toteuttaa omia kasseja. Kannattaa hyödyntää esim. vaatteissa mahdollisesti valmiiina olevat taskut siten, että niistä tulee esimerkiksi kassin vuoriin sisätasku kätevästi. Peruskassin ommella hurauttaa muutamassa tunnissa, monimutkaisempiin vuorillisiin kasseihin menee vähän enemmän aikaa, mutta nekin valmistuvat nopeasti. Todella hauskaa ja kasseja on myös kiva antaa lahjaksi!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Ihania kasseja sinulla - sain taas innostuksen tehdä lisää. Vaikka kauppakasseja on jo miehen mielestä tarpeeksi.

Kiitos ideoistasi.