Aina talvella ottaessani pakastimesta sinne tallettamiani itse keräämiäni nokkosia, villivadelmia, koivunkantosieniä, mitä milloinkin, tuntuu hetken aikaa ihan siltä, kuin olisi kesä tai syksy ja olisin taas siinä hetkessä siellä, mistä ne löysin. Muistan ihan elävästi värit ja valon ja tuoksun ja lämpötilan ja tunnelman. Ruuan laittaminen näistä itse kerätyistä tuottaa aivan eri lailla mielihyvää kuin kaupan tuotteista kokkaaminen. Noin ravintopoliittisesti kyseessä on siis monen sadan kilometrin päästä henkilöautolla kuljetettu ja pakastimeen jemmattu ”lähiruoka”, eli mistään ekologisesti järin kestävästä toiminnasta ei varsinaisesti voi puhua. Omaa elämänlaatuani se kuitenkin kohentaa. On vain jotenkin niin ihanaa tietää, mitä syö ja mistä ruoka on tullut. Ja olivat appelsiinit ja banaanit tai soijapavut sitten kuinka reiluja hyvänsä, aina ne on tuotu kuitenkin kauempaa.
Ajatukset alkavat muutenkin kääntyä jo varovaisen toiveikkaasti kohti kesää. Ei ole enää kestämättömän pitkä aika siihen, kun menemme taas kesäpaikalle ja saamme päästää kevään sisään vanhan talon talven suljettuina olleisiin huoneisiin. Toivottavasti kaikki on kunnossa ja ennallaan. Tulevalle kesälle on taas paljonkin hankkeita ja suunnitelmia. Ensimmäiseksi tänä keväänä pitäisi kesäpaikkaan hommata ihan oikea virallinen kompostori. Olen jo mietiskellyt malleja ja vaihtoehtoja. Viime vuoden investointi oli erotteleva käyskä, joka on mahtava ja toimii loistavasti. Kompostorille olisi tarvetta keittiö- ja puutarhajätteen käsittelyn lisäksi siis myös käyskäjätteen jälkikompostoinnissa.
Ruuhka-Suomen takapihallamme lämpö on jo sulattanut esiin pienen palan multaista kukkapenkkiä seinän vierustalta. Koira aloitti ensi töikseen siellä kaivaukset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti