15.3.07

Pöllöhavaintoja

Tänään on vuorossa valmistuneiden kädentuotteiden kippo-osuus. Keramiikkakurssilla on syntynyt seuraavaa:


Jos joku nyt miettii, että tässä vadissa on jotakin kovin tuttua, niin näin onkin: se on lähes identtinen aiemmin tekemäni vihreän vadin kanssa, vain savilaatu ja lasite ovat erilaiset. Pyöreät kuviot olen painanut saveen nappia leimasimena käyttäen.



Tässä ylläolevassa vadissa olen sentään koristeluiden suhteen ollut hieman innovatiivisempi, mutta muoto yhä sama. Kuviot olen painanut erilaisilla soljilla. Tuo lasitteen harmaanvaalea värinmuodostus oli täysi yllätys, luulin lasitteen olevan kirkasta. Onneksi olen alkanut jo hieman tottua siihen, että savitöissä lopputulos on lähes aina erilainen kuin olin suunnitellut ja tästäkin tuli siis mielestäni ihan hauskannäköinen vati. On silti vaikea asennoitua niin, etten voi tuosta vain purkaa tekelettäni kuten neulomusten kanssa, jos jokin menee pieleen... Neulominen on myös todella rentouttavaa toisin kuin savityöt, joihin joudun keskittymään täysillä koko ajan tehdessäni. Olen yleensä ihan poikki pari tuntia kurssilla aherrettuani.



Ylläoleva pöllövati oli myös positiivinen yllätys valmiina. Lasite on muodostanut vadin pintaan epätasaisen maalauksenomaisen värivaihtelun, joka muistuttaa öistä sumuista maisemaa. Aika osuvan aavemainen ympäristö pöllöparille. Hu-huu! Pöllöjä en ole muuten muovannut omin käsin, vaan kurssilla oli kipsimuotti jonka avulla ne tein. Nyt taitaisi muuten olla otollinen aika oikeidenkin pöllöjen havainnoimiseen.

Tässä vielä lähikuva pöllöistä:

8 kommenttia:

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Tykkään tosta pöllövadista!

Anonyymi kirjoitti...

Todella kauniitä töitä! Nuo savityöt ovat vielä itseltä kokeilematta, kovasti tekisi mieli...ehkä sitten joskus:)

Sini kirjoitti...

Onpas upea tuo pöllövati! Ja alemmassa postauksessa söpö koiruli :)

Unknown kirjoitti...

Ihania pöllöjä :-)

Maarit kirjoitti...

Kiitos kehuista! :) Savitöitä kannattaa kyllä ehdottomasti kokeilla. Kurssit on vaan monissa paikoissa niin suosittuja, että pitää olla ajoissa ilmoittautumassa, että mahtuu mukaan.

Maartsi kirjoitti...

Kauniita! Minusta napinkin käyttö leimasimena on kekseliästä :). Eikös saven työstäminen ole aika rankkaa puuhaa? Ei ihme, jos on väsyksissä.

Maarit kirjoitti...

Maartsi: Kiitos. :) Onhan se saven mätkiminen fyysisestikin välillä voimia vaativaa, varsinkin jos tekee isoista määristä savea. Stressaavinta taitaa kuitenkin olla päätösten tekeminen: laitanko tätä lasitetta vai tuota toista... Olen välillä aika taipuvainen jahkailuun. :)

Sini kirjoitti...

Tulin sen verran uteliaaksi tuosta mäyräkoira/agility-yhdistelmästä, että kävin vähän googlettamassa...Ainakin mäyrökoiraliitosta kerrotaan, että mäyräkoira tekee tuloaan agilitykentille
http://www.mayrakoiraliitto.fi/harrastukset.php

Et kaipa sitten mäykyiltäkin onnistuu :D