5.12.06

Samettisydämiä ja vanhoja nappeja

Valkoisesta joulusta ei ehkä ole takeita tänä vuonna, mutta ainakin joulukoristeissa valkoinen vetoaa tällä hetkellä minuun kovasti. Innostuin tehtailemaan pieniä pehmeitä sydämiä valkoisesta vakosametista. Alunperin mielessäni oli antaa näitä joululahjoiksi, mutta en tiedä maltanko sittenkään itse luopua näistä:


Sydänten tekeminen oli todella mukavaa puuhaa ja erityisen mukavaa oli se, että kaikki materiaalit täytevanua lukuunottamatta ovat kierrätystavaraa. Vakosametti on vanhoista samettihousuista, napit vanhoja sekalaisia (kirpparilta ja mummon kokoelmista), nauhat ja pitsit myös jotain vanhoja. Täytevanun kohdalla mieleeni tuli, että olen varmaan hiljattain heittänyt pois vanhoja pehmoleluja, joiden täytteen olisi hyvinkin voinut ottaa talteen uutta käyttöä varten, jos se olisi tullut mieleen. Silloin sydämet olisivat voineet olla alusta loppuun vanhan uudelleenkäyttöä.

Hauskinta oli ehdottomasti sopivien nappien valinta ja kiinni ompeleminen!


Myös Södera-sukat ovat valmiit ja vielä tässä vaiheessa nekin valkoiset. Tarkoitus olisi kuitenkin kylvettää ne väriliemessä ruskeiksi.

2 kommenttia:

derea kirjoitti...

tosi nättejä noi sydämet :) erityisesti ne joissa on pitsiset hihnat... :)

musta lammas kirjoitti...

Kiitos kiitos kommenteista! Yritin vähän rajoittaa tuota messuostostelua, kun Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäiset on vielä edessä... Tosin menneinä vuosina en ole ostanut itselleni mitään, eli nyt oli ihan oikein ostaa. :)

Puikkokotelosta sen verran, että se ei ehkä ollut ihan niin hieno kuin olisin toivonut - mutta kuulema sny:n mieskin oli sen heti tunnistanut puikkokoteloksi.

Nuo sydämesi ovat oikein sieviä, valkoinen saa ajattelemaan lunta ja marenkia. Itselläni on ollut samantyyliset mielessä, tosin jostain nätistä puuvillakankaasta.

Niin ja se kalenteri oli Stockalta, Akateemisessa on Charlie ja Lola -sarjaa, ovat vissiin jotain lastenkirjan hahmoja ja seikkailevat kalenterissakin. Olisi pitänyt varmaan ostaa itselle samanlainen, tykkäsin kovasti, ja nyt mietin, mitä kuvia sieltä tulee.

(maratonkommentti, anteeksi)