Rakastan vakosamettia. Kun olin tosi pieni, en varmaan vielä neljänkään vuoden ikäinen, minulla oli pieniä vakosametista tehtyjä pehmoleluja, ainakin norsu ja hevonen. Ne ovat jääneet elävästi mieleen. Ehkä joku muukin 70-luvun lopulla syntynyt muistaa leikkineensä sellaisilla? Harmi, etteivät lelut ole säilyneet nykypäivään, mutta niiden näkeminen vanhoissa diakuvissakin ilahduttaa.
Kuvan kankaat ovat vanhoja kirppareilta ja kierrätyshuoneilta keräämiäni vakosamettifarkkuja. Suunnittelen ompelevani kankaista viltin, sellaisen jonka päällä istutaan ja loikoillaan pihalla tai puistossa. Useimmat housuista ovat polven kohdalta hiuki kuluneita, mutta ainakin lahkeiden takaosissa on vielä paljon käyttökelpoista materiaalia.
Kankaita alkaisi olla jo riittävä määrä pieneen vilttiin, mutta koossa oleva väriskaala tuntuu vielä kaipaavan jotain. Ehkä kirkkaahkoa vihreää? Täytyy ehkä harkita vaikkapa yhden uuden kangaspalan ostoa kierrätettyjen ohelle. Vai voikohan vakosamettia värjätä? Puuvillaa se taitaa olla, mutta ei ehkä kestä kovin kuumaa käsittelyä.
7 kommenttia:
Ihana ajatus, vakosamettinen viltti! Mie ihastuin lukion lukulomalla äidin vanhoihin 70-luvun vakosamettihousuihin ja kauan niitä pidinkin, ihan puhki asti. Muistoja tuli heti mieleen kun näin tuon sun pinosi! Ihan samoja värejä niissä äidinkin housuissa oli.
Kyllä uusiakin vakosamettikankaita löytyy, ne ei vaan ole aivan samanlaisia kuin nuo vanhat. Mutta jos vaan löydät sopivan värin, niin siitä vaan. Kaunis siitä viltistä tulee varmasti!
Nätti pino, kauniita värejä. Varsinkin tuo maissinkeltainen on ihanan pehmeän ja lämpimän oloinen. Noista tulee kyllä hieno viltti!
Vakosametti on ihana materiaali, johtuisiko sitten niistä lämpimistä muistoista 70-luvulta...:)
Hauskaa että ainakin sinä luet vielä blogiani! Neulominen kyllä rauhoittaa minuakin, mutta ensin minun pitäisi osata ottaa aikaa neulomiseen, ja se tuntuu olevan minulle vaikeaa jos olen stressaantunut. Lisäksi kotini on ollut sekaisin remontin takia, joten sekin on vähän hankaloittanut käsitöiden tekemistä...
Olen kyllä lueskellut mm. sinun blogiasi ja ihaillut kuvia, edellisen postin koiruus omenapuun alla on ihana! Ja mitä enemmän lukee muiden blogeja, sitä enemmän tekee mieli itsekin tehdä jotain.
Ne valkeat kukat ovat jokin narsissilajike. Täytyy yrittää muistaa tarkistaa nimi seuraavan kerran kasvitieteellisessä puutarhassa - muistan kyllä, millä paikalla ne kasvoivat. Oletpa onnekas kun sinulla on niitä kesäpaikan pihalla! Otin kuvan päivänä, jolloin tuuli pyörteili hiukan, ja narsissit tanssivat kevyesti tuulessa... Ne ovat niin herkän kauniita yksinkertaisuudessaan.
Maratonkommentin lopuksi täytyy vielä ihastella noita tekemiäsi keraamisia nappeja! Aioin kyllä jättää kommentin silloin, kun bloggasit niistä, mutta näköjään en jättänytkään. Varsinkin lammas on ihana. :)
Miksiköhän uudet vakosamettikankaat tuntuvat olevan jotenkin huonompia kuin vanhat? Katselin tänään kangaskaupassa valikoimia ja lähdin pettyneenä pois. Useimmista uusista tuntui puuttuvan se harjanteiden pulleus kokonaan ja väritkin olivat tylsiä.
Onneksi kommenteistanne sain kuitenkin lisää intoa viltin tekoon!
Kuulostaa tosi ihanalta! Vakosametista tykkään itsekin. Saanko laittaa ideasi korvan taakse, ehkä toteuttaa sen joskus?
Josephine: Kiitos kommentista! Toki saat poimia idean ja toteuttaa sen. :)
Lähetä kommentti