5.6.07

Huh hellettä


Ensin jääkylmää mehua virvokkeeksi ja sitten asiaan. Viimeinen Sny-paketti saapui torstaina, mutta sain sen avattavakseni vasta perjantaina, koska olin välillä poissa kotoa. Raportointi on jäänyt näin myöhäiseksi, koska viikonlopun olimme taas poissa nettiyhteyksien ääreltä ja nyt alkuviikosta hellekin on vienyt voimat! Paketti tuli kuitenkin turvallisesti perille ja se sisälsi lankaa, koivunlehdillä painokuvioitua kangasta ja ohjeen mäyräkoiran talvitakkiin :) - sekä tietenkin paljastuskirjeen! Ystäväkseni paljastui Tinttimi Tikkuterapiaa-blogista, minkä aivan viime metreillä ennen paljastusta arvasinkin Sny-osallistujien blogeja surffatessani! Kirjeessä arvaukseni sitten vahvistui oikeaksi. Kiitos Tinttimi! Pakettisi ja kirjeesi ovat olleet hauska piriste kevääseen. Vaihdosta jäi kokonaisuudessaan hyvä mieli, sillä sekä pakettien vastaanottaminen että niiden kasaaminen ja lähettäminen on ollut jännittävää puuhaa. Tällaiseen vaihtoon voisi ehdottomasti osallistua toistekin. Aiemmista saamistani paketeista kirjoittelin näissä postauksissa.


Viimeisessä paketissa oli siis tosiaan lankaa - Snyni lupailemat kovia kokeneet Uuden Seelannin tuliaiset ehtivät sittenkin mukaan (kuvassa) ja osoittautuivat pehmeän oransseiksi mohairkeriksi (nämä kerät eivät ainakaan minusta vaikuta kärsineen vesivahingosta lainkaan). Kiitos, lanka on aina mieluisaa ja etenkin eksoottinen tuliaislanka toiselta puolen maailmaa! Väristäkin pidän, se on hieman hempeämmän sävyistä kuin mitä ehkä itse hoksaisin ostaa, mutta oikein kaunista (mukavaa, että väri oli jotain muuta, kuin iänikuista vihreääni ja ruskeaani!) ja neulon siitä mielelläni jotain - en ole vielä päättänyt, mitä, mutta idea tulee varmasti aikanaan! Muillekin tavaroille (kuvasta puuttuvat kaksi pikkukerää lankaa, koivukangas ja kirje) löytyy varmasti käyttöä ja mäyräkoiran talvitakin ohjetta aion myös kokeilla.

Oma kohdeystäväni Sny-ringissä oli Kaisa, joka pitää Sysimetsän syysmarkkinat -blogia. Käykää katsomassa erityisesti näitä ihanan värikkäitä huopakukkia! Kaisakaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu edes blogimaailmasta, mutta hänelle oli todella helppoa ja hauskaa keksiä postitettavaa ja tuo Kaisan suosima värimaailma on ihanan pirteä. Laitan myöhemmin vielä kuvat lähettämistäni paketeista!

1 kommentti:

musta lammas kirjoitti...

Laitoin sinulle sähköpostia osoitteesta, jonka pitäisi toimia. :)

Kiva kädelliskassi muuten. Haaveilen parhaillaan kankaanpainantavälineistä, jotka mahdollistaisi paremman tuloksen ja kestävämmän seulan kuin tähän astiset viritykseni.