6.1.07

Project Spectrum / Lisää savikippoja

Minäkin päätin liittyä tähän...



February / March
Blue, White, Gray
April / May
Green, Yellow, Pink
June / July
Red, Black, Metallics
August / September
Brown, Orange, Purple
-
Viimeisen jakson värit ovat eniten mieleeni, mutta kesä ei koskaan ole minulla erityisen tuottoisaa neulomisaikaa. Toki säännöissä sanotaan, että millä tahansa luovuuden tuotteella (vaikka vain valokuvalla) voi osallistua, ei siis tarvitse välttämättä neuloa.


Tässä lisää savikurssilla tekemiäni savikippoja. Syksyllä käytin ahkerasti lehtiä niin kauan kun niitä riitti, siis ennen pakkasten tuloa, ja olikin aika jännittävää etsiä erilaisia kasveja kokeiltaviksi. Harvemmin sitä kiinnittää kuitenkaan kovin paljon huomiota siihen, mitä kaikkea pusikoissa kasvaa. Joudun kyllä tunnustamaan etten silti vieläkään tiedä minkä nimiseen kasviin kuuluu lehti, jolla alla oleva vati on painettu. (Muoks: kyseessä on melkoisella varmuudella leskenlehden lehti, kiitos tiedosta Kaisakaisa!)



Nämä vaahteranlehtilautaset ovat suosikkejani toistaiseksi. Onnistuin saamaan aikaan kolme suht samannäköistä, mutta kuitenkin uniikkia lautasta (eri lehti jokaisessa, mutta peräisin samasta vaahterasta).



Alla pienenpienellä lehdellä tehty kaulakoru...



Ja jotain muutakin olen tehnyt, kuin lehtivateja... Lasitteena tosin tässäkin sama turvallinen vihreä. :)

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kertakaikkisen ihania vateja! Se tuntematon lehti voisi olla lehmuksesta tai haavasta.

Anonyymi kirjoitti...

Vau, onpas hienoja lautasia!

Marsvin

Maarit kirjoitti...

Kiitos! Unohtui mainita, että se tuntematon lehti ei ollut puun lehti vaan kasvoi maassa läheisessä metsikössä, ja oli noin kämmenen kokoinen. Jos joku keksii mikä se voisi olla, kertokaa!

Kaisakaisa kirjoitti...

Se tuntematon lehti taitaa olla leskenlehden lehti. Kaikkihan tuntevat ne keltaiset kukat, mutta harvempi tunnistaa kukinnan jälkeen kasvavat, kukan kokoon nähden isohkot lehdet.

Hienoja lautasia ja erityisen onnistunut lasitus!

Maarit kirjoitti...

Kiitos tiedosta Kaisakaisa! Etsin Googlehaulla leskenlehden kuvia ja sieltähän käyttämäni lehden näköisiä löytyikin. Todella kiva tietää, että kyseessä on siis leskenlehtivati!

Anonyymi kirjoitti...

Upeita vateja!

katinkontti kirjoitti...

Kauniita astioita olet tehnyt. Onko lehdissä käytetty myös kupari- tai rautaoksidia lasitteen alla? Itse olen tehnyt n. 45 x 30 cm kokoisen vadin takiaisen lehdellä, on aika samannäköinen kuin leskenlehden lehti mutta isompi. Millä olet tehnyt alimman astian kuviot?

Maarit kirjoitti...

Kiitos Kanerva ja Katinkontti!

Lehdissä on käytetty oksidia (en tosin muista mitä oksidia missäkin lehdissä, taisin kokeilla erilaisia) lasitteen alla, siis sivelty oksidi lehdelle ja pyyhitty sitten sienellä pois siten, että sitä jää vain lehtisuonien painaumiin.

Minäkin yritin tehdä muutaman isommankin vadin, mutta niissä lasitus (valuttamalla) ei onnistunut yhtä hyvin, kuin näissä pienemmissä (jotka saattoi lasittaa kastamalla). Pitää vielä jatkaa harjoittelua...

Alimman kipposen kuviot olen painanut napista tehdyllä leimasimella (nappi oli kiinnitetty viinipullon korkkiin josta sai hyvän otteen), se löytyi kurssin välineistöstä.

joko kirjoitti...

nuo lehtivadit on upeita!

Sini kirjoitti...

Onpa kauniita savitöitä! Tässä menee melkein sanattomaksi ;)

musta lammas kirjoitti...

Ooh miten kauniita! Pidän siitä, miten nuo lehtilautaset näyttävät melkein oikeilta lehdiltä, vaikka ovatkin paljon painavampia. :) Haaveilen itsekin joskus ehtiväni keramiikkakurssille (tai olevani tarpeeksi ajoissa ilmoittautumassa niille...).

Kiitos hillopurkkikehuista, olin itse tosi tyytyväinen pakkaukseen. Ajattelin hyödyntää ideaa vastakin, esim. kaulaliina menisi rullattuna kivasti purkkiin - kauniit peltipurkitkin olisivat mukavia.

Soile kirjoitti...

Nuot "lehdet" ovat todella hienoja!

Anonyymi kirjoitti...

Kyselit blogissani kynttilöistä. En käyttänyt väripigmenttejä, vaan väri tulee kynttiläntähteistä. Laitoin säilykepurkkiin (ja purkit vesihauteeseen isoon kattilaan) aina yhdenvärisiä jämiä ja joukkoon parafiinirakeita. Strömsön ohje on hyvä: http://www.yle.fi/matochfritid/hobbyartikel.php?id=983

amelie kirjoitti...

Lehdet on tosi kauniita ja elävän näköisiä. Olis kiva kokeilla itekki keramiikkaa, mutta olen aika laiska lähtemään mihinkään kursseille.

Maarit kirjoitti...

Onpa mukavaa saada näin kannustavia kommentteja, kiitos kaikille! Amelie, niinpä, mullekin sopii periaatteessa huonosti mikään harrastus, jonka takia pitää raahautua jonnekin tiettyyn paikkaan tiettyn aikaan, eikä voi vain tehdä silloin kun sattuu huvittamaan. Onhan joissain kansanopistoissa muuten tarjolla myös sellaisia keramiikan viikonloppukursseja, jotka voi olla hyvä vaihtoehto jos ei halua sitoutua koko lukukaudeksi.

mursuliina kirjoitti...

kiva, että jätit kommentin blogiini, sillä löysin siten tieni tänne sinun blogiisi :D mahtavia lehtivateja ja astioita! ja kaikkea muutakin hienoa sulla täällä.

uhoava gnu kirjoitti...

Kaunista keramiikkaa ja ihania värejä. Minunkin suosikkivärit Project Spectrumissa ovat nuo viimeiset :)
Kiitos rohkaisusta blogissani!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, lueskelin Maartsin matkan vanhempia posteja ja huomasin että olit pohtinut kynttiläväripigmenttien hintoja. Ainakaan askartelukaupoissa myytävät värirakeet eivät ole kalliita, muutaman gramman pussi maksaa pari-kolme euroa ja sillä värjääkyllä ison määrän kynttilämassaa, olisiko ehkä useamman kilon.

Maarit kirjoitti...

Kiitos tiedoista Sirpam! Täytyy varmaan laittaa kynttiläpaja pian pystyyn. Mainio tämä netti, kun vaan kyselee, niin saa vastauksen melkein mihin vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hienon näköisiä nuo tekemäsi saviastiat. Voi kun itsekin osaisi tehdä noin hienoja :)

Vilma kirjoitti...

Upeita lehtilautasia, wau! Olet todella taitava! :)

Anonyymi kirjoitti...

UPEITA!!! Tosi eläväisiä ja ihanan näköisiä ja värisiä!

musta lammas kirjoitti...

Toivottavasti flunssa alkaa vähitellen hellittää! Itse söin kerran thai-ravintolassa niin tulista keittoa, että kurkkukipu parani. Ja taannoin tekemäni thai-henkinen keitto, jossa oli paljon inkivääriä sekä punaista currytahnaa, kyllä oli oikein lämmittävää ja tuntui auttavan vaanivan nuhanpoikasen häätämiseen...

Jos on oikein kova flunssa, ei kannata syödä chili-suklaakeksejä, koska ei maista kunnolla miten hyviä ne ovat! :)

Pikaista paranemista.