1.2.07

1.2.2007


Helmikuu! Huomenna nimipäiväänsä viettää Aamu ja ylihuomenna Valo. En tunne ketään kyseisten nimien omistajia, mutta minulle noiden nimien näkeminen kalenterissa merkitsee aina sitä, että talven pimein aika on ohi, alkaa kevättalvi, on taas valoa. Juhlaa!

Helmikuun myötä alkaa myös kaksi blogiin liittyvää juttua, joihin olen osallistumassa: SNY ja Project Spectrum.

Spectrum-projekti on saanut minut pohtimaan paitsi värejä ja niiden sävyjä, myös erilaisia väriyhdistelmiä. Kullekin Project Spectrumin kahden kuukauden jaksolle on nimetty kolme väriä, joihin tulisi tuolloin keskittyä. Kirjoneuleinnostukseni sai minut tietysti heti miettimään, voisiko kunkin jakson kaikkia kolmea väriä käyttää samassa työssä. Koska värit on satunnaisesti arvottu, syntyy väriyhdistelmiä, joita en välttämättä muuten tulisi valinneeksi. Eli, onko mahdollista löytää kaikista Project Spectrumin värikolmikoista sellaiset sävyt, että niistä syntyy yhdessä kauniin näköistä kirjoneuletta?
.



Ensimmäisen jakson sininen, valkoinen ja harmaa on tietysti helppo ja varma yhdistelmä. Melkein mitkä tahansa näiden värien eri sävyt sopivat toisiinsa. Miinuksena on se, että yhdistelmä on myös hieman tylsä. Toimii, mutta ei välttämättä kauheasti säväytä… Tekeillä kuitenkin lapaset kärjestä aloittaen.

Toisen jakson värikolmikko on räiskyvämpi, vihreä, keltainen ja pinkki. Vihreä on tietysti lempivärini, mutta keltaista ja pinkkiä en ole juurikaan käyttänyt. Minkähänlaisen kirjoneuleen tekisin näistä väreistä? Vai joudunko tyytymään raitasukkiin? Onneksi aikaa ideoida on vielä runsaasti.

Toinen hauskuus, joka juuri alkoi ja johon ehdin tällä kertaa ilmoittautua mukaan ajoissa, on Salainen Neuleystävä 2007. On aivan yhtä kutkuttavan jännittävää miettiä, miten omaa kohdeystäväänsä ilahduttaisi, kuin odotella oman SNY:n viestejä. Tänään SNY:ni oli jättänyt kommentteihini salaperäisen kysymyksen:

Mistä vuodenajasta pidät eniten? Ja mitä sinulle ensimmäisenä tulee ko. vuodenajasta mieleen?

Minun on pakko vastata tuohon, että ehdottomasti eniten pidän KESÄSTÄ, niinkuin varmaan miljoonat muutkin suomalaiset. Kesästä tulee ensimmäisenä mieleen… yhtä aikaa sata ihanaa asiaa. Kaikki tämä:


Ihana kesäpaikkamme Itä-Suomessa, ulkona olo, maaseutu, aurinko, lämpö, valo, vihreys, vehreys… Kesässä on niin paljon kaikkea ihanaa, että en voi millään sanoa vain yhtä asiaa. Joskus aikaisemmin olisin voinut vastata, että pidän eniten syksystä, ja että siitä tulee mieleen syksyn värit, sienet, sadonkorjuu... Mutta näin iän myötä olen alkanut paitsi yhä aikaisemmin iloita siitä, että kesä on kohta tulossa, myös yhä aikaisemmin surra sitä, että se on niin nopeasti ohi. Aikuisena olo on siksi kurjaa, että aika kuluu kiihtyvällä nopeudella (kaksivuotiaana yksi vuosi on puolet elämästäsi, kaksikymmentävuotiaana enää yksi kahdeskymmenesosa, kolmekymppisenä… no, ei ihme että aika tuntuu kuluvan yhä nopeammin ja nopeammin!) Lapsenahan kesät tuntuivat oikeasti ihan loputtoman pitkiltä.

Vaihtelevat vuodenajat ovat ihana asia ja pidän kyllä talvestakin… oikeastaan pidän kaikista vuodenajoista paitsi loka-marraskuun synkkyydestä. Onneksi nyt ollaan sellaisessa kohdassa, että vuodenaika vain paranee tästä eteenpäin.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi jee! Hienot lapaset on sulla tulossa! Voisitko olla niin kiltti ja laittaa ohjeet, miten tehdään kärjestä aloitettavat lapaset? Paljon kiitoksia etukäteen! Kivoja pakkaspäiviä sinulle ja aurinkoa! Terv. Myös SNY:ssä mukana oleva :)

Maarit kirjoitti...

Kärkialoitukseen löytyy neuvoja esim. Ullasta (jouduin katkaisemaan linkin:)

http://www.ullaneule.net/0305/
neuvot_sukka_varpaista.html

Tuo ohje on oikeastaan kärjestä aloitettavien sukkien neulomiseen, mutta lapaset onnistuvat samalla systeemillä. Tosi kätevä tapa tehdä lapaset!

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kiitoksia!!!!!! Terkuin edellinen kysyjä eli Omenainen